sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Huh. Ja nyt taas toimii. Kun aikaa vaan olis.

Sain taas tietokoneen takaisin, siis sellaisen joka on tarpeeksi nopea, että voi blogimaailmassa edes pyöriä. Monta viikkoa olenkin saanut olla pimennossa, ehti kolulukin jo alkaa ja syksy tulla.

Nyt on niin hurjan paljon koulua mulla, että voi jäädä sen vuoksi tämä blogin päivitys aika harvaksi. Tänä syksynä on lääkärin luentoja 1-3 iltaa viikossa, ja siihen vielä päiväluennot päälle. Niin että 11 tuntia saa vierähtämään koululla aika helposti, toki muuhun elämiseen ei aikaa sitten jää lainkaan.

- Outi

perjantai 13. elokuuta 2010

Housuista laukku



Löysin kesän alussa shortsit kirpparilta 3 eurolla. No menin kotiin ja vetäsin jalkaan ---> vetoketju män rikki. Ei voinu mitään...laitoin odottamaan muiden korjausta odottavien pinoon. Nyt sitten muistin nämä vihdoinkin, mutta koska on jo syys tulossa, niin ajattelin, että tarvitsen koululaukkua enemmän kuin shortseja. Ja nämä kun olivat vielä niin kivan näköiset, niin en viittiny roskiinkaan pistää. Siis tässä tulos:



Tässä nämä on edestä päin. Laiton ruskean vetoketjun, ja ompelin etumuksen kokonaan kiinni. Olkahihnat ja rusetti jonka kyhäsin ovat äidin vanhasta pusakasta kierrätetty.


Ja tässä takaa. Kivaa on se, että laukku on tilava, ja siinä on valmiiksi jo neljä kivaa sivutaskua. Ehkäpä huomenissa tuunaan tähän myös sisäpuolelle lisätaskuja..? Ja nämä perhoset on sitten ihanat... <3

Luumu...Loumi...Muoli...

"Äiti.. sullon luumu tosa... Ja mullon kasvanu luumu tonne peppuun.."

..." Mikä? Ai luomi vai? Sitäkö sä tarkotat?"

..." Joo! Loumi... Muoli... äiti mikä se oli?"

Pienen pojan haaveita:

Poikani 9 vee: " Haluis olla jo 18 vuotta... ...Sit sais oman auton. Ja vois ajaa mopollaki. Ja sais Vaimon ja pelata isojen poikien pelejä."

tiistai 10. elokuuta 2010

Aivan ihana kirppislöytö!

Tällaisen ihanuuden löysin eilen kirpparilta, hyllystä, jossa luki: "Maksa mitä haluat". Maksoin kolme euroa moisesta, kun myyjä ei osannut sanoa toimiiko kello vai ei. Menin kotiin, laitoin patterin pesään, ja raksista vaan, kello lähti kävelemään! Ihanaa! Se on kyllä niin hieno :D



Salamavalo heijastaa ja haalistaa kuvaa. On kyllä oikeasti tosi hyvissä maaleissa, kuin uusi konsanaan.


Viimeisetkin vaipat päiväkotiin

No nyt tulee kuvat lopuistakin vaipoista jotka ompelin päiväkotia varten kuopukselle. Tässä ne sitten ovat:



Yllä L-kokoinen etukiinnitteinen tarravaippa kuten aikaisemmatkin. Vaikka poika onkin kyseessä, niin vaippa on hieman tyttömäinen.... Äiti ei voinut vastustaa tätä yhdistelmää. Ehkä en aiheuta hänelle suurempia traumoja moisesta ;)
Tässä alla on sitten sivukiinnitteinen tarravaippa samoilla imuilla kuin muutkin vaipat.



Alla toinen sivukiinnitteinen vaippa norsu Pulilla. Oih, tykkään tästä kuosista :) Sisällä punainen coolmax ihoa vasten.


Herra ei sitten millään halunnut pysyä kuvaruudussa...

Tässä kaksi M-koon etukiinnitteistä AIO:a.


Saimme siskon lainaan kuvaan, vaikkei enää vaipossa olekkaan.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Piparikukka, naminam!

Toinen versio samanlaisesta vaipasta. Tästä jätin sen etukumpparin pois, ja kyllä tuli heti paljon siistimmän näköinen, vai mitä? Tämän vaipan ompelin ympäri kokonaan, mielestäni tuo ryhtiä ja siistimmän ilmeen myös.



Tää nyt on näin päin, kun ei taas tietokonenerouteni ole taaskaan kovin huipussaan, enkä saa kuvaa oikeenpäin, vaikka kuin käännän ja väännän..? Omituinen vekotin tämä kone. Olkoon siis näin. Tässä siis tuo etureuna ilman kumpparia.


No juuh, tässä meikäläinen neroudessani harjoittelin kuvan käsittelyä, mutta ei oikeen suju vielä tämä, joten nauttikaa kuvasta minkä kestätte. Pääasia, että näkyy se mikä oli tarkoituskin, eli vaippa :D Haha, harjoittelut siis jatkukoon..

Parempi viimetingassa kuin myöhässä...

Vihdoinkin sain alettua tekemään Petruskalle tarhavaippoja... (eka tarhapäivä oli tänään... toki kävimme vasta tutustumassa, ja todellinen rutiini alkaa vasta 16. päivä) Päätin tehdä vaipoista mahdollisimman helppoja kaikille osapuolille, eli AIO:ja toisin sanoen. Kuivumisen helpottamiseksi kuitenkin tein ulosvedettävän imun, joka on auki keskeltä, niin ettei tarvitse ihan tolkutonta aikaa kuivatella. Mutta katsotaan nyt miten tämä toimii, Alla on ensimmäinen koevaippa tämmöisellä versiolla, katsotaan tarvitseeko kaavaa vielä muokkailla.  (Nimilappukin on valmiina, niin ei mene sekaisin päiväkodissa muiden kanssa ;)


Vaipassa on päällä oravat Pul kangas, ja ihoa vasten ruskea coolmax. Tämä on tosi hyvä kangas sitä ajatellen, että ei juutu kakkatahrat kun ovat odottamassa kotiinpääsyä ja pesua. Toki meidän pk:ssa kyllä onneksi osataan huuhdella vaipat, ja vielä hyvin ;)

Vaippa on tarrallinen, koska olemme tykästyneet tarroihin mielummin kuin neppeihin. Poika on liian pyörivä ja nopealiikkeinen, että ehtisi neppejä kiinnittämään. Tarrat sen sijaan saa päälle vaikka seisten jos ei muuten ehdi mukaan. Tein vaippaan myös eteen kumpparin, mutta voi olla että jätän sen pois seuraavasta versiosta. Huomasin, että tässä mallissa sitä ei ehkä tarvitse olla. Takana on kuminauha koko  täyttöaukon ympäri, niin pysyy imut sisällä paremmin.


Vaipassa on lisäsäätötarra, vaikka ei me sitä todennäköisesti edes tarvita, mutta joskus jos menee jollekkin jatkokäyttöön, niin mahtuu pienemmällekkin käyttäjälle. Alla olevasta kuvasta näkyy, että tarranauha on edessä laineilla kuminauhan vuoksi, joten ei ole kovin kaunis, kuminauha toimii siis sivukiinnitteisessä vaipassa paremmin. Toisaalta tarrat ovat vielä uutudenjäykät, ja pehmenevät pesuissa, luvataan Applix tarranauharullassa ;)


Sisällä vaipassa on koko rungon tukikankaana Pul:n puolella bambufleece kangas (toimii myös siis imuna koko vaipan alueella), ja siihen kiinnitettynä on ulosvedettävä bambukollege imua, joka on kekeltä auki kuivumisen nopeuttamiseksi. Imu on kaksinkertainen, joten kiinteää imua on yhteensä 5 kerrosta. Lisäksi tein vaippaan bambufleecestä kokonaan irrallisen taitettavan lisäimun jos on tarvetta pidemmälle vaihtovälille. Taittoimu on myös kaksinkertainen, joten imua on kokonaisuudessaan silloin yhteensä 9 kerrosta lisäimun kanssa. Ei luulisi jäävän ihan heti vaille tarvittavaa imutehoa.


Tässä kuva pesulapusta ja myös imun kiinnityskohdasta.


Tässä kuva täyttöaukon suulta sisäpuolelta vaippaa, siinä näkyy myös koko vaipan rungossa oleva bambuinen imu/tukikangas.


Tässä pikkuherra sovittaa vaippaa, toki ei kyllä halunnut millään tulla kuvaan vapaaehtoisesti... Joten tässä muutama pikaotos vaippamaakarista ;)





PYLLISTYS ÄIDILLE! :D

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Pussukoita ja nyssyköitä


On tullut oltua tauolla muutama päivä. On ollut mökkeilyä ja kyläilyreissuja ja tuttuja vieraitakin on ollut kylässä lomanvietossa <3. Nyt siis ehdin vasta päivittää kuulumisia, ja tällä kertaa ajattelin laittaa kuvia pussukoista, joita olen tehnyt kankaista joille pitää keksiä käyttöä :)

Perus pussin ohjeen löysin Hipun sivustolta http://handmadehippu.blogspot.com/, joka löytyy suosikkiblogilistaltani :) kiitokset Hipulle kovasti siitä! Koska lupasin luovassa leikissä lähettää jotain pientä ja itsetehtyä viidelle ekalle kommentoimaan ryhtyneelle, lähtee tästä pieni pussukka näille neljälle jotka leikkiin alkoivat :) Jos siis on vielä yksi halukas leikkiin mukaan, niin vielä ehtii lähettää yhteystiedot osoitteeseen ode1980@hotmail.com, ja saada jonkin näistä pussukoista omakseen.


lauantai 17. heinäkuuta 2010

...Täydellistä!

Jos joku aika sitten oli ensin järkyttävää, sitten terveellistä, niin nyt on kaikki sitten täydellistä.. :D Aamulla herätessä tyttö näki keittiön jääkaapin edessäyhden suklaapalan joka oli tippunut siihen edellisenä iltana: " Jaa.. mikä tämä on?.. se on kyllä niiiin täydellistä!!"

Missäs se mun mekko oikee on?

Adriana kun aamulla näki äidin mekon, hän kysyi: "Missäs se mun pallomekko oikee on?" No ommella hurautin tytölle aamusella samanmoisen. Tässä pari kuvaa kotoa.

Koko päivä reissattiin sitten Keski-Suomeen ja takas, ja mekko pysyi tiiviisti päällä, toki sai osakseen vihreää väriä nurmikosta, ruskeaa hiekasta, jotain tahmeaa eväspaikassa vieraillessamme, ja nyt on sitten pesussa :)



Lapsia ei ollu helppo saada kuvassa pysymään, joten tässä muutama huoltoasemalta napattu otos.













Yksi kuva yhdessä :)